Helsinki ei voi pestä käsiään Guggenheimin ihmisoikeusrikkomuksista

Mikään muu kuntapoliittinen kysymys ei ole herättänyt yhtä suurta huomiota mediassa valtuustourani aikana kuin Guggenheim, ja sitä on vaikea välillä ymmärtää. Toivoisin, että yhtä suuri tarmo ja kiinnostus, suunnattaisiin esimerkiksi siihen, miten epäoikeudenmukaisesti taiteen perusopetus kaupungissamme jakautuu, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, että perheiden sosioekonominen tausta edelleen vaikuttaa voimakkaasti siihen, päästäänkö taidetta ja kulttuuria edes pienestä pitäen harrastamaan. Tämä puolestaan vaikuttaa siihen, miten taiteen ja kulttuurin merkityksestä yleisesti keskustellaan ja kuinka lujasti se on sidoksissa luokkaan.

Guggenheim-keskustelussa olen pitänyt erittäin ikävänä sitä, että tämän nyt käsillä olevan esityksen vastustamista, jossa yksityisen rahoituksen osuus edelleen jää huomattavan alhaiseksi, on pidetty merkkinä kulttuurivihamielisyydestä ja nurkkakuntaisuudesta. Myös täällä valtuustossa. On esitetty, että nyt vasta saadaan sitä korkeakulttuuria, joka kaupungistamme puuttuu, ettei tarvitse enää sitä kulttuuria R-kioskista lähteä hakemaan. Ja samaan aikaan on avoimesti naureskeltu Checkpoint Helsingille ja sen teoksille ja tuotannoille. Eivät kuulemma saaneet maailmanvalloitusta aikaiseksi. Miksi tämä tarve elitistiseen kulttuurikeskusteluun juuri Guggenheimin yhteydessä, jolla on loppujen lopuksi hyvin vähän tekemistä itse taiteen sisällön kanssa. Pikemminkin se kertoo puhujan tarpeesta määritellä itsensä tiettyyn yhteiskunnalliseen luokkaan ja erottautua oletetusta rahvaasta. Siinäpä monen väitöskirjan aihe tulevalle tutkijasukupolvelle.

Arvoisa puheenjohtaja,

Me olemme vasemmistoliiton valtuustoryhmässä peranneet huolella uusimman Guggenheim-esityksen sisällöt ja viestimme on selkeä: Tämä hanke tehdään julkisella rahalla, yksityinen rahoitus ja sekin suurimmaksi osaksi lainaa, on marginaalissa. Riskin hankkeesta kantavat veronmaksajat. Ja mitä enemmän me, ja kriittinen media, on rahoitussuunnitelmaa käynyt läpi, sitä pehmeämmällä pohjalla se on. Kun vertaa suomalaisiin tai kansainvälisiin museoihin, yhtälö ei kertakaikkiaan toimi.

Erittäin hataran rahoitussuunnitelman lisäksi olennaista on se, että myyjän tarjous on monilta osin epäselvä myös sisällön suhteen. On luotu turha vastakkainasettelu, vaikka kyse on viime kädessä siitä, pitääkö julkisen vallan investoida yksityiseen brändiin samalla kun kotimaisten taidealan toimijoiden rahoitusta kiristetään ja valtionsuusjärjestelmää laitetaan uusiksi, ja odotettavissa on julmat pudotuspelit.

Hyvät valtuutetut,

Me vasemmistoliiton valtuustoryhmässä haluamme tukea helsinkiläistä ja suomalaista taidekenttää. Guggenheim heikentää olemassaolevien ja hyvää työtä tekevien taidemuseoissa työtä, väitetään mitä tahansa muuta. Kaupungin taide- ja kulttuurimäärärahat ovat äärimmäisen niukat, ja kaupungin taidemuseo joutui viime toukokuussa leikkaamaan uushankinnoista kaksikolmasosaa. Lisäksi Helsingissäkin monet taiteilijat elävät erittäin haavoittuvassa prekaarissa asemassa, mikä puolestaan vaikuttaa koko kentän hyvinvointiin.

Meillä on monia hyviä esimerkkejä tässä kaupungissa kuitenkin siitä, miten museo voi toimia menestyksekkäästi myös yksityisellä rahoituksella ja Amos Rex on tästä hyvä esimerkki. Guggenheim-hankkeessa puolestaan taloudellinen vastuu jakautuu huomattavan epätasaisesti, vastuun kantaa viime kädessä kaupunki samalla kun Guggenheim-säätiö pyrkii takaamaan voittonsa.

Arvon valtuutetut,

Guggenheim-keskustelu osoittaa hyvin myös sen, kuinka säätiön rypeminen ihmisoikeusongelmien keskellä Abu Dhabin hankkeessa, on kuitattu hippien haihattelua. Miten niin siirtotyöläisten työehtojen polkeminen ja Guggenheim-säätiön tapa katkaista neuvottelut paikallisten ihmisoikeusaktivistien ja taiteilijoiden kanssa, ei olisi kysymys, johon meidän tulisi ottaa kantaa? Abu Dhabissa rakennustyöt seisovat edelleen.

(Puheenvuoroni kaupunginvaltuuston Guggenheim-keskustelussa 30.11.2016)

Vastaa